elo 26 2010
Helon tuotekehittelyä Euroopan katolla – Suomalaista saunakulttuuria Mont Blancin huipulla
Suomalainen retkikunta on kiivennyt Länsi-Euroopan korkeimmalle vuorelle Mont Blancille (4 810 m) ja pystyttänyt sinne ensimmäisen saunan. Tempauksella viedään suomalaista saunakulttuuria maailmalle positiivisella tavalla. Mukana huiputuksessa olivat Kari Härkönen, Pietari Kauttu, Tuomas Poikela ja Sami Vähänen. Hanketta ovat tukeneet Helo, insinööritoimisto Aaro Peltoniemi, Savotta ja Scandinavian Outdoor Store.
Retkikunnan esiteltyä hankettaan Helolle kehityspäällikkö Pekka Tolkki innostui asiasta välittömästi. Erikoisvalmisteisen kiukaan tuotekehittelyssä voimat yhdistettiin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, insinööritoimisto Aaro Peltoniemen kanssa. Tuloksena syntyi odotuksia kevyempi, pieni noin neljän kilon puukiuas. Keveys oli yksi lähtökohdista, sillä ylimääräisten kilojen kantaminen vuoren huipulle ei olisi ollut mielekästä. Lisäksi kiuasta suunniteltaessa oli otettava huomioon mm. puiden palaminen korkeassa ilmanalassa.
Ennen h-hetkeä retkikunta kouluttautui ammattilaisten johdolla ja harjoitteli vuoristo-olosuhteissa viikoittain. Virallisten saunomisvälineiden (Helon kiuas ja Savotan telttasauna) sekä täysien varusteiden kanssa tehtiin korkeuseroltaan vaativia harjoitusmatkoja, joiden aikana myös saunomista testattiin.
Huiputusyritys vaati suopeat sääolosuhteet: mahdollisimman tyynen ja kirkkaan ilman, jotka osuivat kohdalle lauantaina 21.8.2010. Retkikunta lähti matkaan aamuyöstä: tavoitteena oli pystyttää sauna ennen auringonnousua, sillä lumitilanteesta riippuen vuorelta on hyvä tulla alas iltapäivään mennessä. Huipulle saavuttuaan retkikunta pystytti teltan ja lämmitti saunan. Saunomisen jälkeen ensimmäiset kuulumiset huipulta välitti Kari Härkönen: ”Sauna saatiin kuumaksi ja hiki virtaamaan – tehtävä suoritettu menestyksekkäästi”. Härkönen kuvaa kokemusta uskomattomaksi. ”Löylyissä tuli niin lämmin, että peseytyminen lumessa noin viiden asteen pakkasessa virkisti”. Saunomisen jälkeen retkikunta purki teltan ja laskeutuminen saattoi alkaa.
Retkikunnan matka on dokumentoitu kokonaisuudessaan ja siitä kuvattu videomateriaali on katsottavissa osoitteessa www.vimeo.com/saunamontblanc/.