Perinteet velvoittavat
Yritys perustettiin vuonna 1919 Karjalan Sähkö Oy -nimisenä Viipurissa, Suomessa. Vuonna 1949 rakennettiin ensimmäinen prototyyppi sähkölämmitteisestä saunankiukaasta.
1960-luvulla yritys siirtyi nykyiselle paikalleen Hankoon, ja sen nimeksi muutettiin Helo Tehtaat (Helo Factories). 1980-luvulla Helo osti kolme kilpailijaansa ja yhtiön tuotanto siirrettiin uuteen, tarkoitusta varten rakennettuun tehtaaseen Hangossa.
Yrityksen nimi muutettiin Oy Saunatec Ltd:ksi vuonna 1990 ja se jatkoi kasvamistaan. 1990-luvun alkupuolella yritys hankki omistukseensa maailman suurimman saunatilojen tuottajan, Knüllwald Sauna GmbH:n Saksassa. Kaksi uutta sivukonttoria perustettiin, Saunatec Inc. Yhdysvaltoihin ja Helo (UK) Ltd. Isoon-Britanniaan. 1990-luvun lopulla Oy Saunatec Ltd osti Seattlessa, Yhdysvalloissa sijaitsevan Amerec (Nasscor Inc.) -yhtiön sauna- ja höyrykylpyliiketoiminnot sekä suomalaisen kiuasvalmistajan Viki Sauna Oy:n. Vuonna 2008 käynnistettiin Venäjällä myyntikonttori.
Helo Group vahvisti asemaansa sauna- ja höyrytuotemarkkinoilla hankkimalla omistukseensa ruotsalaisen Tylö Ab:n lokakuussa 2008.
Tänä päivänä Helo Group Ltd on maailman suurin sauna-alan yritys. Helon tuotteita viedään yli 80 maahan.