Kirjaudu sisään

Puukiukaat

Lähes satavuotias Helo on ollut kehittämässä saunoja jo useille sukupolville. Vuosien varrella kertynyt kokemus takaa sen, että saunan kiuas on juuri sellainen kuin pitääkin. Suomalaisena yrityksenä me tiedämme mitä hyvä puukiuas vaatii. Olemme myös ylpeitä voidessamme kertoa, että kaikki Helo-puukiukaat valmistetaan Helon omalla tehtaalla Riihimäellä. 


Laadukkaan puulämmitteisen kiukaan suunnittelussa yhdistellään saunaperinteen tuntemusta, käyttötalous- ja ympäristöasioiden hallintaa sekä viimeisintä insinööritietoa. Lisäksi tarvitaan esteettistä silmää. Helo-puukiuas on aina ollut kestävä ja laadukas. Kiukaat valmistetaan vain kestävimpiä materiaaleja käyttäen. 

 

Puulämmitteisten kiukaidemme hyötysuhteet ovat huippuluokkaa ja poistuvien savukaasujen lämpötilat ennätysalhaiset. Tehokas palaminen perustuu taitavaan eristävien ja varaavien materiaalien käyttöön, kivitilan optimointiin sekä ennen kaikkea Helon tehokkaaseen kaksoispolttoteknologiaan. Kiuas lämpiää nopeasti, edullisesti ja ympäristöystävällisesti.

 

Kaikki Helo PK -puukiukaat ovat jatkuvalämmitteisiä ja CE-merkittyjä. CE-hyväksynnän lisäksi Helon puukiukaiden savukaasulämpötilat ovat erikseen mitattu ja kiukaistamme löytyy erillinen todistus mittaustuloksista (SFS EN 15821).

 

 

  • Helo Kiuaspiiput

    Katso tuote

    Periaate on hyvin yksinkertainen: voit koota moduuleista juuri tarpeittesi mittaisen ratkaisun pala palalta tulisijan liitännästä aina piipun sadehattuun asti. Osat sopivat takuuvarmasti yhteen, eikä niiden...

  • Helo 16 PK -puukiuas

    Katso tuote

    Helo 16 PK -puukiuas soveltuu 8 - 16 kuution saunahuoneeseen ja siihen mahtuu 25 - 30 kg kiviä. Kiukaan savuaukon halkaisija on 115 mm. Suojaetäisyys kiukaan eteen on 500 mm, sivuille ja taakse 400...

  • Helo 16 PK ES -puukiuas

    Katso tuote

    Helo 16 PK ES -puukiuas soveltuu 8 - 16 kuution saunahuoneeseen ja siihen mahtuu 25 - 30 kg kiviä. Kiukaan savuaukon halkaisija on 115 mm. Helon ES -mallissa on käytännöllinen ja tilaa säästävä etuvesisäiliö,...

  • Helo 20 PK -puukiuas

    Katso tuote

    Helo 20 PK -puukiuas soveltuu 13 - 20 kuution saunahuoneeseen ja siihen mahtuu 35 - 40 kg kiviä. Kiukaan savuaukon halkaisija on 115 mm. Suojaetäisyys kiukaan eteen on 500 mm, sivuille ja taakse 400...

  • Helo 20 PK VO -puukiuas

    Katso tuote

    Helo 20 PK VO -puukiuas soveltuu 13 - 18 kuution saunahuoneeseen ja siihen mahtuu 35 - 40 kg kiviä. Kiukaan savuaukon halkaisija on 115 mm. Helon 20 PK VO -mallissa on vesisäiliö kiukaan oikealla...

  • Helo 20 PK VV -puukiuas

    Katso tuote

    Helo 20 PK VV -puukiuas soveltuu 13 - 18 kuution saunahuoneeseen ja siihen mahtuu 35 - 40 kg kiviä. Kiukaan savuaukon halkaisija on 115 mm. Helon 20 PK VV -mallissa on vesisäiliö kiukaan vasemmalla...